Meren ja metsän syleilyssä

Satoja suunnittelutunteja, huolellista pohdintaa ja täsmällisiä säilytysratkaisuja visuaalista kauneutta unohtamatta. Siinä resepti Katrin ja Mikan perheen unelmakodille.

Teksti: Tanja Hakala, kuvat: Eveliina Mustonen

Katri kiertää tonttia videoiden sitä riemuissaan. Naps ja video lähtee Katrin miehelle Mikalle. Tässä on heidän unelmien kodin paikka. Tässä, mistä näkee sekä metsän että meren. Alue, josta pari ehti hetken haaveilla jo vuosia sitten.

– Ajoin tuolloin ihan hetken mielijohteesta Sundsbergiin ja huomasin tien jatkuvan tänne asti. Ajattelin että oho, vihdoin aluetta on alettu tehdä! Me nimittäin katselimme tätä jo aiemmin kylällä asuessamme. Silloin kaavoitus oli pahasti kesken, emmekä voineet odotella. Päädyimme kasvavan perheemme kanssa Espooseen.

Seuraavana päivänä perhe ajeli yhdessä katsomaan aluetta, johon nousisi kauniita kivitaloja. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun perheellä oli tontti varattuna. Elettiin alkuvuotta 2016. Asiat loksahtelivat nopeasti raiteilleen ja pian alkoi kivitalon rakentaminen.

– Tämän kylän tarjoama rauha on asia, jota arvostamme paljon. Pääsemme kävellen metsään ja meren rannalle. Kaiken lisäksi lasten koulu ja päiväkoti on aivan lähellä. Työpaikoillemme ajamme noin vartin.

Huoleton ja vankka unelma

Vaikka unelma sai sysäyksen Katrilta, muotoutui siitä koko perheen yhteinen. Projektiin lähdettiin yhteistuumin ajatuksella rakentaa perheelle koti vuosikymmeniksi.

Kivitalo oli alusta asti asukkaiden ehdoton valinta. Huoltovapaus ja energiatehokkuus sekä aikaa kestävyys leimasivat ajatusta uudesta kodista. Myös asuinalue saneli ehdot: naapurustossa on paljon kivitaloja ja julkisivun tuli olla rapattu.

HEVI kivitalo Sundsberg

HEVI Kivitalot valikoitui toimittajaksi vahvojen referenssien perusteella.

– Tutkimme eri vaihtoehtoja ja kävimme mm. tuttaviemme HEVI Kivitalossa. Vakuutuimme erityisesti heidän kokemuksistaan koskien asumismukavuutta ja energiansäästöä. Myös teknisiltä ominaisuuksiltaan HEVI Kivitalojen harkkomateriaali vaikutti järkevältä.

Äitiysloman voimalla

Luonnoksia tulevasta talosta pari alkoi tehdä heti ensimmäisen tonttikäynnin jälkeen.

– Piirsimme vaihtoehtoja kaiket illat! Katri naurahtaa.

Pari halusi ajattoman, klassisen ja hieman funkkispiirteitä muistuttavan talon. Piirustusten pohjalta tehtiin viralliset paperit HEVI Kivitalojen suunnittelijan kanssa.

– Oli ihan mahtavaa, että me saimme itse suunnitella melkeinpä alusta loppuun sellaisen talon mikä sopi meille.

Suunnitelmista syntyi kolmekerroksinen tyylikäs kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohta on hiottu tarkasti kohdilleen. Katri oli projektista vetovastuussa ollessaan äitiyslomalla perheen nuorimmaisen kanssa. Joka päivä hän kärrytteli vuokra-asunnolta työmaalle tarkastamaan, pohtimaan ja ohjeistamaan. Pikkutarkalla työllä kaikki saatiin juuri eikä melkein kohdilleen.

– Työmiehet tiesivät odottaa minua joka päivä. Tiesin välillä vaativani paljon, mutta perustelin kaiken hyvin. Me asumme tässä monta vuotta, joten on vain järkevää tehdä kaikki kerralla kunnolla.

Vaimolle kunniaa

Mika iloitsee, miten Katri sai kaiken upeasti toimimaan ja miten hän valitsi juuri oikeat materiaalit yhteiseen kotiin. Kehut tuntuvat hyviltä, sillä Katrille oman kodin valmiiksi saattaminen oli hyvin merkittävä asia.

– Nautin siitä! Sain suunnitella ja miettiä kaiken juuri oikeanlaiseksi. Tomaksen kanssa oli hauska käydä raksalla joka päivä. Hän kasvoi kodin mukana ja siksi hän taitaakin olla niin innokas kaivuri- ja traktoripoika.

Katri todella mietti kaiken millilleen toimivaksi, erityisesti arjen kannalta. Taulujen paikat, lamppujen asemoinnit ja näkymät joka suuntaan on huolellisen harkinnan tulosta. Kotiin ei ole haluttu yhtään turhaa kalustetta tai esinettä, vain tarpeelliset ja mieluisimmat.

– Kaikkiaan suunnittelimme kodin toimivaksi ja sellaiseksi, missä me kaikki viihdymme.

Perhettä ja ystäviä varten

– Koti on meille erittäin tärkeä. Tämä on turvallinen ja rakas paikka, jossa saamme rauhoittua aktiivisen elämän keskellä. Harrastamme kaikki liikuntaa ja illat ovat ohjelmoituja, mutta me pidämme siitä!

 

Perhe on löytänyt meren ääreltä itselleen jykevän tukikohdan. Töiden ja koulun sekä harrastusten jälkeen viisikko kerääntyy seinien sisälle hengähtämään ja viettämään aikaa yhdessä. Kodin ovet ovat aina auki myös lasten kavereille.

– Olemme päivittäin kiitollisia siitä, että olemme saaneet itse suunnitella ja rakennuttaa itsellemme kodin, jossa juuri meidän kaikkien on hyvä olla. Suuri haaveemme toteutui ja nyt on aika nauttia siitä niin isoissa kuin pienissä hetkissä.