Kevättä kohti… Pihasuunnittelua ja muuta.

Vaikkakin laskiaispullat tuoksuu nenässä ja talvi on parhaimmillaan, on pakko vähän jo tunnelmoida tulevaa kevättä!

Tiikerikeinu, Lappset

Tiikeritalon kevät tuo tullessaan kuhinaa tontille kun pihatyöt polkaistaan käyntiin TTS:n eli Työtehoseuran Puutarha-alan opiskelijoiden ja kouluttajien toimesta. Panthera Tigriksen pihalla tavoitellaan ekotehokkuutta eli luvassa on kesällä messuilla myös näiltä osin mielenkiintoista katseltavaa!

Teemaan sopien, pihalta tulee löytymään myös Lappsetin Tiikerikeinu!

Suunnittelu: TTS Pirkko Pekkarinen

Kompakti piha-alue pitää sisällään kaiken tarvittavan ja vähän enemmän! (Kuten itse talokin!)

Kuten messualueen tontit yleensäkin, myös Panthera Tigriksen tontti on pinta-alaltaan kohtalaisen kompakti, n. 600 m2. Alasta osansa vie tietysti itse rakennus, sekä lisäksi myös terassialue, n. 80 m2, jotka muodostavat yhdessä toimivan ja etenkin kesä-aikaan mukavasti lisäneliöitä antavan kokonaisuuden.

Tämän lisäksi tilaa jää kuitenkin vielä mukavasti pihan muille toiminnoille: pikkupatiolle, jossa voi tunnelmoida ja ihastella puutarhaa ja taloa, lasten leikeille, hyötykasveille ja puuhastelulle varatuille työpisteille. Lisäksi pihapiiriä elävöittävät ja koristavat upeat istutusalueet sekä koristepuut.

Ja kaiken tämän kauneuden lisäksi, suunnitelma ja sen myötä piha on myös käytännöllinen! Helppohoitoisuus ja toimivuus olivat pääkriteereitä tiikerin pihan suunnittelulle, ja olemme supertyytyväisiä kohteemme vihersuunnittelijan Pekkarisen Pirkon tekemään työhön! 🙂

Tiikeri raitoineen…

 Kiitos Kuparitalojen pojat! Ensiluokkaista ammattitaitoa…